Helen Tobias Duesbergin (1919–2010) Requiem ei ollut eräällä Tallinnan reissulla diskofiilin etsintälistalla. En tiennyt edes säveltäjän nimeä, puhumattakaan teoksista. Pienen musiikkiliikkeen hyllyssä se oli ja kotiin tultua soitettiin vain kerran. Uusinta tuli vasta paljon myöhemmin. Oliko tajunta tehnyt taas salaista prosessointia vai mitä, mutta nyt teos alkoi avautua aivan uudella tavalla.
Requiem alkaa orkesterijohdannolla, ”Intrada”. Se on hiukan mahtipontinen osa, joka ei oikeastaan johda sisään teokseen, se jää irralliseksi.
”Requiem aeternam” sitä vastoin tuo kirkkaan, keinuvan melodian, joka ehkä paremmin olisi sopinut avaukseksi. Tämä teema lienee peräisin virolaisesta kansanmusiikista, se on eräänlainen idée fixe ja toistuu vielä myöhemmissä osissa.
New York – Tallinna – Berliini – New York
Helen Tobias syntyi New Yorkissa 1919, mutta tuli jo lapsena vanhempiensa kotimaahan, jossa eli myös maansa vaikeat poliittiset kriisit. 1937–1943 hän opiskeli Tallinnassa urkujen soittoa ja sävellystä. Vielä sodan aikana 1943 hän siirtyi Berliiniin, jossa hänen isänsä oli toiminut professorina jo vuosikymmeniä aiemmin. Helen näki ja koki Berliinin tuhoutumisen, ja kotimaan jäätyä Neuvostoliittoon hän emigroitui New Yorkiin.
Säveltäjän on täytynyt kokea noina vuosina dramaattisia ja syvälle ulottuvia tunteita, mutta Requiem ei niitä heijasta. Teoksessa on kyllä dramatiikkaakin, mutta hallitseva piirre on kauneus, toinen toistaan seuraavat melodiat. Alkuperäinen versio oli sävelletty orkesterille, solisteille ja naiskuorolle. Nyt levytetyssä versiossa kuoro onkin sekakuoro. Muutos on kuitenkin pinnallinen. Requiem on naisäänten juhlaa. Miehinen basso jyrähtää vain kerran, ”Confutatis maledictis”, tenoria tuskin huomaa. Alttosolistin ”Hostias” on varmasti koko teoksen huipentuma. Sitä voisi esittää aivan erillisenä kappaleenakin vaikka se messun sisällä luontevasti kytkeytyykin ”Offertorium”-jaksoon.
Kuulija jää kirkastuneeseen tilaan
”Agnus Dei” on toinen huipentuma. Siinä jo Introituksen esittelemä pääteema puhkeaa todelliseen loistoon. Tobias Duesbergin Requiem on perusluonteeltaan hyvin valoisa. ”Benedictus” (kaksi versiota, sopraanolle ja kuorolle), ”Agnus Dei” ja siihen kytketty lyhyt ”Lux aeterna” jättävät kuulijan kirkastuneeseen tilaan. Suppea esittely ei kerro, että teos olisi omistettu kenellekään tai millekään. Tuntuisi hiukan oudolta, että näin syvällinen ja kaunis teos olisi syntynyt muuten vain, ilman taustamotiivia.
Tobias Duesbergin saksalainen aviomies, William Duesberg, joutui pakenemaan maastaan arvosteltuaan Hitlerin politiikkaa. Maailmansodan päätyttyä hän tuli oikeuteen todistamaan eräistä natsien julmuuksista, mutta kuoli juuri ennen varsinaista oikeudenkäyntiä. Vakavia aiheita löytyisi säveltäjän taustasta, mutta jos hän niitä on ajatellut, ne eivät musiikissa kuulu.
Tai onko hän Gloria Brunin henkinen sukulainen – requiemin ei tule olla murehtimista, sen tulee antaa iloa ja toivoa paremmasta kärsimysten jälkeen?
Requiemin kaksi ensimmäistä esitystä johti Anrjeis Jansons, joka on myös viimeistellyt teoksen orkestroinnin. Jansonsin osuuden laajuutta ei kerrota.
Levytys
Helen TobiasDuesberg, Requiem NYLCC 006. 2003 New York