Zbigniew Preisner (s. 1955) on nimi, joka assosioituu helpoimmin elokuvamusiikkiin ja siinäkin erityisesti yhteen ohjaajaan, Krzysztof Kieslowskiin. Preisner sävelsi musiikkia muidenkin ohjaajien töihin, mutta yhteistyö Kieslowskin kanssa oli hänelle itselleen tärkein, niin myös säveltäjän kansainväliselle uralle.
Taiteilijakaksikon yhteistyö näyttää perustuneen molemminpuoliseen luottamukseen ja toistensa intuitiiviseen tuntemiseen. Kieslowski kirjoittaa Preisnerista:
Musiikista en tiedä mitään, tiedän enemmän tunnelmista kuin musiikista sinänsä. Tiedän, minkälaisen tunnelman haluan elokuviini, mutta en osaa sanoa, minkälainen musiikki auttaisi sen saavuttamisessa tai miten tätä musiikkia sävelletään. Preisnerin kanssa pystyn tekemään yhteistyötä, enkä vain tilaamaan tiettyä vaikutelmaa.
Itseään Kieslowski pitää ajattelultaan perinteisempänä ja Preisneria ”modernimpana”, ”yllätyksellisempänä”.
Sitten näkökulma Preisnerin silmin:
Koen, että yhteys välillämme ajan myötä kasvoi. Hänen luottamuksensa musiikkiini lisääntyi. Hän oli kaikkea muuta kuin muusikko, mutta hän ymmärsi, mitä elokuvamusiikilta vaaditaan. Hänen maallikkoutensa musiikissa teki hänestä universaalimman.
Yhteistyöprojektista ystävän muistomessuksi
Musiikki Kieslowskin väritrilogiaan lienee yhteistyön vaikuttavin tulos. 1990-luvulla heillä oli taas uusi todella kunnianhimoinen projekti. Kokonaistaideteos universaaleista teemoista, ja esityspaikaksi suunniteltiin Ateenan Akropolista. Tekijöitä olisi kolme. Runoilija, kummankin ystävä Krzysztof Piesiewicz vastaisi käsikirjoituksesta, Kieslowski ohjauksesta ja Preisner musiikista. Teos olisi yhtaikaa näytelmä ja ooppera. Hankkeen keskeytti Kieslowskin yllättävä kuolema 13.03.1996.
Preisnerilla oli ilmeisesti jo silloin mielessään eräitä musiikin päälinjoja. Niistä kehittyi nyt jotain muuta, Requiem for my friend. Requiem sisältää kaksi osastoa, ensimmäisen otsikkona on ”Requiem” ja toisen ”Life”. Edellistä koskee omistus ”For my friend”.
Preisner oli pohtinut syvällisesti musiikin olemusta. Paradoksaalisesti hän oli tullut kokemukseen kuinka musiikin syvin olemus on ”hiljaisuus”. Saman oivalluksen hän oli lukenut eräästä ranskalaisen ajattelijan, Simone Weilin teoksesta. Mutta: ”hiljaisuuden tulee olla valmisteltua: se on tuotava esiin musiikin kautta.”
Preisnerin Requiem toteuttaa tuota ihannetta nerokkaasti. Erityisesti osat ”Kyrie” ja ”Offertorium” ovat musiikin ja hiljaisuuden harmoninen yhdistelmä. Taustalla soivat urut luovat hiljaisuuden elementin, sopraano tuo sen ylle syvän kaipauksen ja surun. Lacrimosa on suuri huipennus. Solisti luo sanoihin käsittämättömän rajun tuskan. Sanaton hiljaisuus laskeutuu tuskan ylle viimeisessä osassa, ”Epitaphium”.
Toisen osan, ”Life”, tekstit ovat Raamatusta, Saarnaajan kirjasta ja Johanneksen ilmestyksestä.
Koko teoksen päättää ”Rukous” joka on ikään kuin Preisnerin synteesi hiljaisuudesta ja musiikista.
Liikuttava tyttösopraano laulaa puolan kielellä:
Herra, auta meitä
kokoamaan voimamme vaikeina aikoina,
niin että voimme jatkaa elämäämme,
luottaen tuleviin päiviin.
Ole meille hyvä ja anna toivo,
ole niin hyvä.
Olisiko Kieslowski halunnut tilata juuri tällaisen sielunmessun muistolleen? Absurdi kysymys. Preisnerin Requiem for my friend täyttää kuitenkin yhden poismenneen toivomuksen. Tuntematta ja tietämättä mitä musiikkia tarvitaan, juuri tämä musiikki luo oikean tunnelman suuren ohjaajan ja taiteilijan muistolle.
Levytys
Zbigniew Preisner, Requiem for my friend, Erato 3984-24146-2, 1998
(Pentti Kauppi)