Latinalaisen requiemin historia Suomessa on pitkä mutta kapea. Kirkollisen messuperinteen ohella suomalaiset säveltäjät ovat vain harvoin tarttuneet kiehtovaan aiheeseen. Ensimmäisenä Sulo Salonen (1962) ja myöhemmin Bengt Johansson, Erik Bergman ja Joonas Kokkonen, he viime vuosituhannella.

Uusi milleniumin jälkeinen aika on tuottanut lisää. Näistä erikoislaatuisin on mielestäni toukokuussa 2007 Vaasassa kantaesitetty Joose Tammelinin Requiem in stile classico, in spirito cattolico. Milloin mahtaa tapahtua teoksen viimeistely ja uusi esitys levytyksineen?

Haatanen rakensi leveän katedraalin

Viime vuosituhannen requiemtuotannon päätti kuitenkin säveltäjä, kapellimestari ja kuoromies Kyösti Haatanen (s. 1947). Tarttuessaan requiemaiheeseen hän – monien muiden tavoin – tiedosti tulevansa jo pitkän perinteen pariin. On oltava luja usko omiin visioihin, kun näin uskaltaa tehdä. Tavoitteena oli musiikin avulla tavoittaa ”tavallisen ihmisen” kokemus ja maailma.

Valmis sielunmessu kantaesitettiin Lohjalla 1998 ja uusittiin samana vuonna Temppeliaukion kirkossa ja Kerimäen puisessa katedraalissa. Requiemmaestro, ”Vihdin Verdi” Martti Kilpeläinen kuunteli teoksen kaksi ensimmäistä esitystä ja kirjoitti arvioinnin. Seuraavassa tekstissä viittaan muutaman kerran tuohon kritiikkiin.

Katedraali, leveyttä korkeutta enemmän

Haatasen Requiem on rakenteeltaan monumentaalinen, verrattavissa Gossecin, Berliozin ja Verdin luomuksiin. Kesto noin 1 tunti ja 15 minuuttia. Suuri orkesteri, kuoro ja solistikvartetti (SATB), teksti on puhdas latinalainen ja pääpaino Dies irae -osassa. Edellytykset suurille forte fortissimohuipuille ovat hyvät mutta niitä käytetään lopulta säästellen. Perussävyssä on hiljainen, syvä, harmoninen ote. Näin heti alkuun, kun teos lähtee liikkeelle Introitus-osan varovaisista alkutahdeista.

Kyrie on monissa messuissa (myös Mozartilla) fuga joka nousee melko rajuun menoon, mutta nyt kuulemme hiljaisen, sen tavallisen ihmisen nöyrän rukouksen. Rukous tulee alhaalta eikä huuda korkeuksiin. Jumala kuulee syntistä kauempaakin.

Martti huomautti juuri noista forte fortissimo -kohtauksista. ”Kun Haatasen kädet kohosivat pään yläpuolelle kirkon täytti kaiken alle murskaava pauhu josta ei kuitenkaan saanut mitään selvää” (Haatanen johti esitykset itse). Musiikin tähtäin ei ollut pääosiltaan ylöspäin korkeuksiin vaan heijastaa leveyttä, ihmisen käsittämää aluetta.

Näin myös Tuba mirum-osassa. Sitä hallitsee basso, Minä arvioin teosta levytyksenä, jossa solistit ovat vaihtuneet. Basso on Matti Salminen. Hänen osuutensa ovat suvereeneja kansainvälisen tähden tulkintoja, Tuba mirum ei huuda vaan liikkuu sekin matalalla, se ei niinkään ole tuhon airut vaan tulevan pahan pelkoa ennakoiva ja ihmettelevä. Kauhut tulevat Dies irae-jaksossa muualta, osista Rex tremendae ja Confutatis maledictis.

Jokaisella esittäjistön osa-alueella on omat suuret hetkensä. Bassolla äskeisen lisäksi Offertoriumissa. Se muistuttaa Dvorakin Requiemin vastaavaa osaa jonka kantalevytyksessä lauloi Tom Krause. Koko solistikvartetti yhdessä on todella harmoninen yhdistelmä. Se kuullaan esimerkiksi Ingemisco ja Lacrimosa-osissa. Mieleen nousevat Verdin kvartetit suuressa Requiemissä.

Lopussa kaikki yhdistyvät.

Agnus Dein jälkeen kuullaan In Paradisum. Siihen johdatellaan koko requiemgenren pisimmällä huilusoololla harpun taustoittamana. Osuus on niin laaja, että mielestäni huilistin nimi pitäisi olla levyssä muiden solistien mukana. Osa on valoisa, herkkä. Kuoro ja hillitty orkesteri luovat kauniin paratiisin. Sen sävy on sama kuin musikaalimestari Lloyd Webberin ja Karl Jenkinsin moderneissa sielunmessussa. Jos etsii Haatasen luoman messun painopisteitä niin yksi on tässä. Edellä niitä ovat tuo Kyrie, Dies iraen eräät osat ja Offertorium, Domine Jesu Christe.

Ja mikä päätös! Lyhyt Lux aeterna ja aivan lopuksi basson hiljainen mutta selkeä lausuttu ”Requiescant in pace. Amen”. Näihin sanoihin päättyy myös Benjamin Brittenin War Requiem vuodelta 1962.

Esitykset

Kantaesityksessä solisteina lauloivat Kirsi Tiihonen, Päivi Nisula, Jussi Miilunpalo ja Björn Blomqvist. Martti Kilpeläinen oli sitä mieltä että esimerkiksi Temppeliaukion kirkko on liian pieni näin isolle kokoonpanolle. Tarvittaisiin suurempi, Kerimäen puukirkko. Martin visio, toive, profetia toteutui ja Savonlinnan ooppera- juhlien yhteydessä Martin versio toteutui. Alkuperäisistä esittäjistä säilyivät Lohjan Kaupunginorkesteri ja Savonlinnan oopperakuoro. Solisteista vain Päivi Nisula oli entinen, uusina Cynthia Makris, Kaludi Kaludow ja Matti Salminen. CD-levy on tuotettu livenä Kerimäen kirkosta 26.07.1998 ja esityksen johti edelleen säveltäjä Kyösti Haatanen.

Kyösti Haatasen Requiemiin voi tutustua SoundCloudissa.


Artikkelikuva: MKFI – Oma teos, Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=27728280