Oopperasäveltäjän requiem toiselle oopperan mestarille

Requiem oli alunperin puhtaasti kirkollista musiikkia. Jo pitkään sen kehitys on luonut uria myös maallisen musiikin suuntaan. Lähin uusi viitekehys oli ooppera.

Requiemin ja oopperan tunnetuin kohtaaminen lienee Verdin Requiem, jossa tekstin uskonnollinen sanoma on puettu joidenkin mielestä liiankin maalliseen asuun. Esimerkkejä löytyy kuitenkin jo Verdin teosta vanhemmista sielunmessuista.

427px-Gaetano_Donizetti_1
Gaetano Donizetti (1797–1848). Kuvalähde: Wikipedia

Gaetano Donizetti (1797–1848) sävelsi 1835 suuren Requiemin samana vuonna kuolleen ystävänsä Vincenzo Bellinin muistoksi. Tämän Requiemin alkuhistoria on hyvin monipolvinen.

Kun tieto Bellinin kuolemasta tuli Napoliin, Donizetti olisi heti halunnut järjestää muistotilaisuuden. Sen ohjelmaksi hän olisi halunnut Peter Winterin sielunmessun. Winter ja hänen messunsa ovat tänään jokseenkin vähän tunnettuja. Winter mainitaan joskus Beethovenin yhdeksännen sinfonian yhteydessä: hän oli ensimmäinen sinfoniassa ihmisääntä käyttänyt säveltäjä. Kyseessä on hänen teoksensa Schlachtsymphonie vuodelta 1814. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Donizettiltä itseltään tilattiin requiem Bellinin muistoksi.

Messu ei koskaan tullut valmiiksi, siitä puuttuvat osat Sanctus, Benedictus ja Agnus Dei, eikä sitä esitetty Donizettin elinaikana. Ensimmäinen esitys oli vasta 1870, jolloin partituuri julkaistiin ja teos esitettiin Bergamossa Santa Marian kirkossa. Toinen esitys oli harvinaislaatuisessa juhlassa, jossa säveltäjän ja hänen opettajansa Simon Mayrin maalliset jäännökset siirrettiin kotikaupungin multiin 1875.

Donizettin Requiem on sävelletty suurelle orkesterille, solisteille ja kuorolle. Säveltäjän oopperatausta kuuluu läpi koko teoksen, erityisesti Dies iraen osissa. Klassikkolevytys (Decca 425043-2, alkuper. 1980) sisältää nuoren Luciano Pavarottin häikäisevät tenorisoolot. Erityisesti Ingemisco-osan intohimoinen esitys saa kuulijan helposti kysymään, ollaanko oopperassa vai kirkossa. Todellisuudessa ollaan Veronan Arenalla! Muutkin solistit ovat huipulta (Cortez, Bruson, Washington) ja tekevät esityksestä klassikon.

Kuuntele!
Kuuntele!

Kirkollisen ja maallisen musiikin rajoja ei koskaan voida määritellä yksiselitteisesti. Donizettin muussakin musiikissa se tulee todistetuksi. Miserere (Psalmi 50) sisältää korvia hivelevän viulusoolon, sen jälkeinen sopraanon ”aaria” voisi taas olla oopperaa, ja näiden jälkeen seuraa hyvin kevyt tanssinomainen osuus.

Donizetti otti mallia ilmeisesti jo mainitulta oppi-isältään Simon Mayriltä (1763–1845). Hänkin sävelsi sielunmessun Grande Messa da Requiem (1815) joka sisältää useita soitinsooloja (sello, huilu, viulu). Messu on aikaansa nähden todella laaja (levytys 90 minuuttia) ja solistiosuudet voimakkaasti oopperaan suuntautuvia.

Donizettin Bellini-requiem ei jäänyt hänen ainoakseen. Myöhemmin syntyi vielä ainakin kolme, joista yhden hän omisti Niccolo Zingarellille (1752–1837). Zingarelli on merkittävä säveltäjä sielunmessun historiassa. Hän on itse säveltänyt peräti 30 requiemteosta, näistä viimeinen esitettiin hänen omissa hautajaisissaan 1837. Valitettavasti yhtään näistä messuista ei ole levytetty. Zingarellin muukin tuotanto on laaja: 70 sinfoniaa, 168 messua ja lukuisa määrä muita kirkkomusiikkiteoksia.

Ja vielä yksi omistus. Muita niin ahkerasti muistaneelle Donizettillekin on omistettu yksi requiem. Sen toteutti Nicola de Giesa (1819–1885) Donizettin kuoleman jälkeen.

Levytykset

Gaetano Donizetti, Requiem Decca 425043-2 CD ,1992
Gaetano Donizetti, Miserere , Hungaroton HCD 12147-2
Johann Simon Mayr, Grande Messa di Requiem , AGORA, AG 131.2

(Pentti Kauppi)

SaveSave