Eivätkö säveltäjät tavoittele mahdollisimman suuria yleisöjä teoksilleen. Voiko säveltää laatikkoon niin kuin eräät runojaan?
Tarmo Nuotion Requiem familiaris, Kodin sielunmessu on sävelletty vain yhden perheen käyttöön. Suvun ulkopuolella sitä ei ole tiettävästi esitetty.
Tarmo Nuotion ehkä laajimmalle vaikuttanut saavutus on uuden kuoron perustaminen Helsingin Tuomiokirkkoseurakuntaan 1953. Tänään kuoro on käsite: Cantores Minores, nykysuomeksi Pikkukanttorit.
Kuoro on esittänyt kymmeniä suuria kirkkomusiikkiteoksia, yhtenä niistä Domenico Cimarosan Requiemin (1970). Se teki minusta itsestäni requiemharrastajan. Radiosta taltioitu esitys on siirretty CD-formaattiin ja on edelleen soittokelpoinen. Se olisi ansainnut myös virallisen levytyksen.
Tarmo Nuotio sai 1990-luvun alkupuolella käsiinsä Kanadassa kuolleen veljensä kirjoittaman tekstin ”Unelmieni saari”. Nuotion mukaan teksti vaikutti eräänlaiselta testamentilta:
Uinahda sieluni, uinahda,
tuskasi, vaivasi voitat.
Siellä on rauhan maa.
Saavun perille unelmieni saareen.
Tämähän on requiem, voisikohan sen säveltää! Ja voihan sen tehdä. Ja pian veljen muiston lisäksi tuli toinenkin motiivi, Elvi-vaimon kuolema.
Kantaesitys oli Kirkkonummen kirkossa Pyhäinpäivänä 1994. Se oli perheyhteisön konsertti. Tarmo Nuotio, kuusi poikaa ja kaksi pojantytärtä. Perhe oli usein muistellut Titanicin tuhoa Atlantilla, nyt oli Estonian uppoaminen lähellä. Teos omistettiin myös näille katastrofeille. Mutta tärkein oli Nuotion mukaan tämä: ”Se on samalla minun perintöni pojilleni ja viidelletoista lapsenlapselleni”.
Tekstin ytimenä ovat psalmin 49 säkeet: ”Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle…”.
Lähde: Pirkka 10/94, ”Musiikista, enkeleistä ja ilosta”
(Pentti Kauppi)