Säveltäjien luomistyössä voidaan lähes aina erottaa erilaisia kausia. Muutosten taustalla saattaa olla luovaan työhön vaikuttava persoonallisuuden kehitys tai ympäröivän kulttuurin antamat uudet virikkeet.
Alexander Kastalskyn (1856–1926) kohdalla radikaali muutos liittyi Venäjän vallankumoukseen 1917.
Kastalsky oli vanhan keisarillisen Venäjän loppukauden huomattavin kirkkomusiikin säveltäjä. Varhaisimmat säveltäjän säilyneet teokset ovat 1890-luvulta. Tämä kirkollisen musiikin kausi huipentui suureen sielunmessuun 1916.
Ensimmäinen maailmansota järkytti säveltäjää syvällisesti. Jo sodan alkukuukausina hänessä alkoi itää ajatus suuren sielunmessun säveltämisestä sodassa kaatuneiden muistoksi. Varsinainen työ alkoi 1915 ja teoksen ensimmäinen versio valmistui seuraavana kesänä. Tämän Requiemin sisältö, muoto ja myöhemmät vaiheet heijastavat säveltäjän elämänkaaren omia vaiheita.
Kastalski ei halunnut muistaa vain oman maansa kaatuneita. Hän omisti teoksensa kaikkien Saksaa vastaan taistelleiden maiden uhreille. Niinpä venäläinen Kastalsky muokkasi tekstin läntisen latinalaisen tekstin pohjalle. Se on kuitenkin monikielinen. Latinan lisäksi siihen sisältyy osia venäjäksi, serbiaksi, ranskaksi ja englanniksi.
Myöhemmin mukaan liitettiin myös kaksi instrumentaalista välisoittoa, toinen japanilaisin sointivärein, toinen intialaisin. Teos on näin sekä uskonnollisesti että poliittisesti ”ekumeeninen”.
Tällaisena Kastalskyn Requiem, lisänimeltään ”Fraternal Commemoration”, esitettiin ensimmäisen kerran Pietarissa 07. 01. 1917 Alexander Zilotin johdolla.
Säveltäjän luomisprosessi kuitenkin jatkui. Hän teki messusta toisen version joka painottui nyt enemmän puhtaaseen latinalaiseen tekstiin, suuri orkesteri jäi pois, solisteja ja kuoroa säestää vain urut.
Kolmannen version piti pohjautua venäläisen panikhidan perinteisiin lauluihin. Siihen tuli vain kolme osaa, työ jäi kesken.
1917 bolsevistinen vallankumous muutti kaiken. Kirkon asema romahti, niin myös kirkkomusiikin. Kastalskyn suuret kirkkomusiikkiteokset unohdettiin.
Requiem esitettiin seuraavan kerran vasta 1977 Yevgeni Svetlanovin johdolla mutta taas uutena versiona. Perusmuoto oli vanha, suuri orkesteri, kuoro ja solistit. Uutta olivat sanat. Kaikki uskonnollinen terminologia oli poistettu, uutta sanoitusta määräsivät ”Suuren isänmaallisen sodan” ihanteet. Isänmaallista henkeä oli toki ensimmäisessäkin versiossa mutta kuvatulla ”ekumeenisella” värityksellä laajennettuna. Vallankumouksen jälkeiset vuodet Kastalsky oli keskittynyt lähinnä kansanmusiikkiin. Muut työt heijastelivat uutta poliittista ja ideologista suuntausta. Kuinka syvällisesti uudet tuulet nousivat säveltäjän omista tunnoista, on epäselvää. 1924 Kastalsky sävelsi musiikin mm Leninin hautajaisiin.
Kastalskyn sielunmessusta on levytetty kaksi versiota. RD CD 10043 sisältää uusimman ”sosialistisen” version. Levytys on vuodelta 1977 Svetlanovin johtamasta konsertista Moskovan konservatoriosta. Esityksessä korostuu musiikin sovituksen ja sanojen isänmaallinen paatos.
Vuoden 1977 maaliskuussa Moskovassa on ilmeisesti kärsitty pahasta influenssa-aallosta, niin laajaa ja voimakasta on yskiminen live-taltioinnissa.
Toinen tallenne on myöskin suoraan konsertista joulukuulta 2006. Max-12-CD esittelee Requiemin toisen version, ”kevennetyn” latinalaisen. Siitä on poistettu suuri osa ensimmäisen version laajennuksista. Osat on nimetty latinalaisin termein vaikka jotkut niistä lauletaan venäjäksi. Teoksen sävy on harras, ja Kastalskyn alkuperäinen musiikillinen linja saa nyt oikeutta. Erityisesti lopun toinen Kyrie kaksikielisenä on lämmin ja harras ennen juhlavaa finaalia, alun Introituksen toistoa.
(Pentti Kauppi)