Suuri sovitus Coventryssä 1962

On sanottu että II maailmansota kylvettiin jo ensimmäisen rauhansopimukseen. Toinen oli ensimmäisen ”jatkosota”.

Benjamin Britten (1913–1976) yhdisti maailmansodat toisiinsa suuressa sielunmessussaan 1962. ”War Requiem” nousee II maailmansodan tapahtumista. Se oli tilaustyö Coventryn sodassa tuhotun vanhan katedraalin tilalle rakennetun uuden katedraalin vihkiäisiin.

I maailmansotaan teoksen liittää sen teksti. Pohjana on klassinen latinalainen versio mutta sen lomaan Britten on sijoittanut ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneen Wilfred Owenin (k. 1918) pasifistisia runoja.

Owen ei elinaikanaan ollut suosittu runoilija. Pasifismi ei ollut ajan henkeen sopivaa. Tarvittiin isänmaallista taisteluhenkeä kohottavaa tekstiä. Tällaisia tekstejä kyllä löytyikin, niiden kirjoittajia ylistettiin ja kunnioitettiin.

BrittenCoventryRuinsOwenin omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat säkeet ilmentävät suurten tuhoamistaistelujen kauhuja. Samat maa-alueet vaihtavat omistajaa kerran toisensa jälkeen. Mikään ei muutu, vain kuoleman niittämien ruumiiden röykkiöt kasvavat:

”What passings-bells for those
who die as cattle?”

Owenin ilmaisema suru ja tuska eivät ole rituaalisia tai maansa puolesta kirkkain otsin kaatuvien miesten kaipausta. Se on tuskaa ja raivoa nimettömän, totaalisesti tappavan kuoleman edessä.

Brittenin musiikki tukee runoilijan sanomaa mestarillisesti. Sanomaan kytkeytyy kristikunnan ydinrukous: ”Kyrie eleison, Christe eleison.”

Teoksen suurin huipennus on ”Offertoriumissa”. Latinalaiseen tekstiin tunkeutuu yksi Vanhan testamentin järkyttävimmistä kohtauksista, patriarkka Abraham uhraamassa poikaansa Isakia. Raamatussa Jumalan enkelin väliintulo ratkaisee tahtojen taistelun. Isak saa elää, uskollisuus Jumalalle on todistettu.

Owenin säkeissä vapauttavaa ääntä ei kuulu:

”But the old man would not so,
but slew his son, – and half the seed of Europe, one by one…
half the seed of Europe, one by one…”

Owen iskee teodikean ongelman ytimeen. Miksi hyvä Jumala ei estänyt Euroopan isiä uhraamasta poikiaan, tyttäriään naisiaan ja lapsiaan kuoleman alttarille?

”Hostias” kärjistää paradoksin. Uhrit säästävät kuolemalta ja antavat elämän. Kirousten, valitusten ja epätoivon kuilujen jälkeen kaikki päättyy hiljaisuuteen, varovaiseen toivon kipinään.

”In Paradisum” antaa kuolevan huoata helpottuneena:

Let us sleep now…  Let us sleep now…

Brittenin oma asenne sotaan oli kaksinkerroin ongelmallinen, hänhän oli pasifisti ja homoseksuaali. Kun sota Euroopassa alkoi näyttää väistämättömältä, Britten siirtyi Yhdysvaltoihin. Tämä olisi voitu tulkita pelkuruudeksi tai jopa petturuudeksi. Palattuaan sodan jälkeen takaisin hän sai maanmiehiltään kuitenkin ymmärtävän vastaanoton. Suurteoksen tilaus Coventryyn sinetöi hyväksynnän.

War Requiem kantaesitettiin 30.05.1962. Messun tarkoitus oli monitahoinen. Sen tavoitteena oli ilmentää sovintoa toisiaan vastaan taistelleiden eurooppalaisten kesken. Tämän tuli näkyä erityisesti solistivalinnoissa. Sopraano Neuvostoliitosta, baritoni Saksasta ja tenori Britanniasta ilmentäisivät sovintoa.

Kantaesitys lähenteli skandaalia ensinnäkin heikkojen akustisten tekijöiden takia. Hämmennystä aiheutti se, ettei erilaisten sotkujen (kylmän sodan?) takia haluttu sopraano voinut saapua paikalle. Hänen tilalleen tuli Heather Harper. Aiottu solistikolmikko Galina Visnevskaja, Dietrich Fisher-Diskau ja Peter Pears toteutui vasta requiemin levytyksessä (Decca Set 252/3).

soldierVaikka War Requiem pyrki luomaan sovintoa suurella eurooppalaisella tasolla, sen omistus kohdistuu myös sodassa kaatuneisiin säveltäjän ystäviin: Roger Burney, Piers Dunkerley, David Gill ja Michael Halliday mainitaan partituurissa erikseen.

Sodan moraalia, kärsimyksiä ja tuhoja on pohdittu vuosisadat ilman yksiselitteisiä vastauksia. Mikä on runoilijan vastuu? Owen sanoo runoistaan aforistisesti:

All a poet can do today is warn”.