Martti Kilpeläinen in memoriam
(16.05 1943 – 08.05. 2020)
Toukokuussa 2013 me requiemmusiikkiin hurahtaneet onnittelimme Martti Kilpeläistä, tämän musiikin todellista sankaria. Kiteytimme onnittelumme sanoihin: ”Elämä jatkukoon myös tästä eteenpäin uusin innoituksin ja uusin elämyksin”.
Martin elämän maallinen osuus päättyi 08.05. 2020 vaikean sairauden murtavaan voimaan.
Martin muisto jää kuitenkin pysyvästi mieliimme, hänen osuutensa suomalaisessa kirkkomusiikkiesitysten kirjossa on ainoalaatuinen ja korvaamaton.
Kolme ”herätystä” sielunmessuihin
Martti aloitti uransa ”tavallisena” kanttorina. Hänen tehtäviinsä kuului oman seurakunnan jumalanpalveluksen musiikista huolehtiminen. Jo varhain Martille tuli kuitenkin tarve laajentaa tavanomaisia kuvioita. Jo Haapavedellä hän perusti puhallinorkesterin jonka musisointi ylitti ns. seurakunnallisen musiikin rajat. Sitten Vihdissä Martin toiminta huipentui Vihdin kapelliin, josta tuli pienimuotoinen sinfoniaorkesteri. Ohjelmisto laajeni entisestään. Martti intoutui sielunmessuista, requiem oli se genre joka vei hänet mukanaan.
Kolme tapahtumaa ovat ikäänkuin rajapyykkejä tai huippuja tässä prosessissa. Jo 1968 hän oli ollut Helsingissä RSO:n konsertissa jossa esitettiin Verdin Requiem. Kapellimestarina kuuluisa Antal Dorati. Martin rohkeudesta kertoo, että konsertin jälkeen hän sai Doratin nimmarin!
Verdistä tuli hänelle eräänlainen pakkomielle. Sitten muutaman vuoden päästä hän Oulussa löysi musiikkiliikkeestä Saint-Saënsin Requiemin levytyksen. Miksi tätä ei koskaan kuule edes radiosta, ihmetteli löytäjä. Mestariteos ja täysin unohdettu.
Ja sitten Vilppulan Kolhossa 21.08.1991 Martti otti päiväunet matkustajakodin sängyssä, heräsi ja avasi radion. Siellä soi Paavo Helistön ohjelmassa Franz von Suppèn Requiemin lopputahdit. No, mitäs tämä on? Jälleen heräsi kiinnostus tuntemattomaan mestariteokseen.
Ulos tavallisista ympyröistä
Martti oli elämänsä virkasuhteeltaan “tavallinen” seurakuntakanttori jonka tehtävä rajoittui oman seurakunnan kehittämiseen ja hoitamiseen. Sen hän varmasti teki huolella. Mutta tuon requiem-innostuksen kautta hän tietoisesti laajensi normaaleja kuvioita. Hänelle ei riittänyt hienojen teosten levytysten hankinta, hän ei ollut diskofiili, hän halusi esityttää nuo teokset.
Tämä alkoi Faurén Requiemistä. Siitä soi neljä osaa Vihdin kirkossa 6.11.1982. Sitten Cherubinin Requiemistä c-molli 6 osaa. Kolmantena sitten jo jättiteos Verdin Requiem 1995.
Vuoteen 2002 mennessä Martti oli esityttänyt seitsemän eri sielunmessua:
Fauré, Cherubini, Verdi, von Suppè, Puccini, Saint-Saëns ja Mozart.
Martti itse väheksyi tuota Puccinin messun esitystä, sehän käsittää vain messun introituksen, mutta kyllä se tähän sarjaan kuuluu.
Tällaista sarjaa ei Suomesta toista löydy.
Toteutus vaati valtavan työn, Vihdin kapelli tai kantaattikuoro eivät yksin esityksiin riittäneet. Lisävoimia oli hankittava niin laulajiin kuin soittajiinkin. Martin taidoilla ja suhteilla se onnistui. Ja Verdin kohdalla. Hän teki siitä aivan oman sovituksen. Soittimia vaihdettiin, koska alkuperäisiä ei ollut tarjolla. Sovittaja nimitti tulosta ”jokamiestason sielunmessuksi”. Mutta se toimi. Olin paikalla yhdessä sen esityksistä 18.10.2004. Musiikki täytti Vihdin kotikirkon täydellisesti. Suurteos toimii myös pienemmissä puitteissa. Muutama kuukausi aiemmin olin kuullut teoksen Tampere-talon suuressa salissa, Vihdissä musiikki tuli jotenkin lähemmäs kuulijaa, vaikka esitys ei ehkä ammattimaisesti ajatellen ollut verrattavissa.
von Suppè ja Saint-Saëns
Martin koko uran ehkä tärkeimmät huiput ovat tuo Verdin oma sovituskokonaisuus, Saint-Saënsin romanttisen messun esitys ja von Suppèn, todellisen harvinaisuuden suomalainen kantaesitys. Suppèn teoksen erikoislaatu tulee sikälikin esiin että se oli tekijänsä ensimmäinen suurimuotoinen teos. Sittemmin hän tuli tunnetuksi lähinnä operettisäveltäjänä. Vasta lähellä kuolemaansa hän palasi kirkkomusiikkiin, joka myös on jokseenkin täysin unohdettu.
Martti ja Mozart
Martti toteutti yli 60 requiem-produktiota. Listaa katsellessa hiukan ihmettelee kuinka siitä näyttää puuttuvan yksi nimi, W. A. Mozart. Hänen requieminsähän on ehdottomasti eniten soitettu, eniten levytetty koko genressä.
Tässä ollaan taas Martin eräässä perusideassa. Hän oli tutustunut requiem-musiikkiin laajasti ja huomannut, kuinka paljon siellä on todella loistavaa musiikkia, jonka Mozartin joutsenlaulu on jättänyt varjoon.
Mozart kuului Martin ohjelmistoon vain kerran, 02.02 2002.
Tottakai hän tajusi tuon teoksen suuruuden mutta uskalsi myös sitä kritisoida. “Tuba mirum” ei voi olla Mozartin omaa musiikkia, tokaisi hän kerran. No, ikuinen ja käsittämätönkin ongelma on se etteivät asiantuntijatkaan pysty varmuudella erottamaan mikä siinä on Mozartin itsensä tai teoksen täydentäjien musiikkia. Keskustelu jatkuu.
Joka tapauksessa. Toiminnallaan Martti pyrki laajentamaan musiikin harrastajien tietoisuutta juuri requiemin kohdalla. Ja onhan niitä yli 5000, tämän voi jokainen varmistaa netistä www.requiemsurvey.org.
Messa per Rossini
Tuliko Martin työ valmiiksi?
Samassa Kotimaa-lehdessä, jossa on Martin kuolinilmoitus, on arvostelu eräästä uudelleen julkaistusta professori Osmo Tiililän kirjasta. Siinä on Tiililän vaimon kertomana kuinka professori oli toisen sydänkohtauksen saatuaan tokaissut: ”Hyvä, ettei mikään jäänyt kesken.”
Harvinainen kommentti.
Yleensähän puheenaihe on elämäntyön keskeneräisyys. Mitähän, jos olisi saanut elää….? Yksi Martin suosikkisäveltäjistä oli Anton Bruckner, hänkin kuoli hiukan ennen kuin viimeinen 9. sinfonia oli valmis.
Muistan erään keskusteluni joka sivuaa aihetta. Oli vuosi 2013, Martti täytti 70 vuotta ja hänen suuri ihanteensa Giuseppe Verdi 200 vuotta. Verdiä juhlittiin ympäri maailman, Requiemiä ja muuta hänen musiikkiaan esitettiin ympäri vuoden. Silloin Martti kertoi, että oli hyvissä ajoin ehdottanut eräille suomalaisille musiikkivaikuttajille, että Suomessa voitaisiin Verdin juhlan kunniaksi esittää Messa per Rossini.
Mikä tämä on?
Gioacchino Rossini kuoli 1868, jolloin Verdi sai idean, että tuon ajan tunnetuimmat italialaiset säveltäjät yhdessä kokoaisivat hänelle muistomessun. Ehdotus meni läpi, ja 13 säveltäjää sai tehtäväkseen kirjoittaa kullekin uskotun osan teokseen. Italialaisen Tito Ricordin johtama ryhmä laati vain eräänlaiset raamit teoksen muodosta. Vuoden päästä partituurit olivat koossa, mutta jostain ihmeellisistä syistä teos jäi esittämättä. Kantaesityksen paikaksi oli suunniteltu Bolognalaista teatteri San Petronioa, joka oli muodostunut vuosien kuluessa Rossinin musiikin alkukodiksi. Partituurit palautettiin tekijöilleen. Koko hanke näytti hautautuvan unohduksen yöhön.
Kantaesitys tuli sitten vasta yli 100 vuoden jälkeen. Kapellimestari Helmuth Rilling johti kovan salapoliisityön tuloksena löydettyjen partituurien pohjalta teoksen Stuttgartissa 11.09.1988. Miksi tämä messu juuri Verdin juhlavuonna? Verdin osuudeksi tuli Libera me -osa teoksen lopussa ja se on ainoa joka on jäänyt eloon itsenäisenä kappaleena tuosta jättiteoksesta. Requiemin historiassa Messa per Rossini on myös ainoa laatuaan, ryhmätyö Verdin ideoimalla pohjalla. Hiukan vastaava on vain 1995 julkaistu Requiem der Versöhnung joka on 14 säveltäjän yhteisteos II maailmansodan päättymisen muistoksi. Siinäkin teoksen synnyn voimahahmona oli Helmuth Rilling.
Kun Verdi joitain vuosia myöhemmin sävelsi oman requieminsä, hän otti Libera me -osan lähes sellaisenaan tähän teokseen. Kopioi itseään. Verdi oli aloittanut oman todella suositun messun säveltämisen ikäänkuin lopusta alkaen.
Martin vihjeet eivät tuottaneet tulosta. Ja minä sitten tokaisin, no, sinähän sen olisit voinut toteuttaa. Tyhmä töräytys, muistan Martin katseen kun hän vastasi. “Enpä enää jaksa!”
Mutta jos vähän jossitellaan. Jos Verdi olisi syntynyt 10 vuotta aiemmin, ehkä silloin 2003 Messa per Rossini olisi esitetty Vihdin kapellin vahvistetuin voimin. Vaikkapa “jokamiesluokkaan” sovitettuna. Se olisi huomioitu varmasti aivan kansainvälisellä tasolla.
In memoria aeterna
Me requiem-musiikista innostuneet voimme olla kiitollisia että olemme saaneet tuntea Martin kaltaisen requiem-entusiastin ja yhdessä hänen kanssaan nauttia tämän musiikin kauneudesta ja syvällisyydestä. Requiemin perinteisen tekstin kautta voi tutustua siihen, mitä kirkko uskoo kuolemasta ja iäisestä elämästä.
Lämmin osanottomme Martin läheisille, Tuulalle ja koko perheelle.