Rukoussarja

Alkukirkon kristittyjen rukoukset olivat henkilökohtaisia huokauksia ja avunhuutoja kuolleille tai kuolleiden puolesta. Vähitellen rukouksia kootaan yhteen, sisältö alkaa hahmottua aina kunkin näkökulman ja kokemuksen mukaan. Persoonallinen improvisointi oli muutenkin aluksi yleistä ja luvallista – jopa välttämätöntä. Mitään ei ollut kirjoitettu. Raamatuksi muotoutuvia tekstejä edes näkivät vain harvat. Seurakuntien laajentuminen ja yhteisön kiteytyminen toivat mukanaan sääntelyn ja ohjauksen. Kaikkea ei voitu sallia. Tätä edisti tekstien saattaminen kirjalliseen muotoon. Kirjoitus sinänsä koettiin auktoritatiiviseksi.

Yhteen kootut requiem-rukoukset pohjautuivat moniin lähteisiin. Tärkeä osa nousee sunnuntain jumalan- palveluksesta, messusta. Kyrie, Sanctus, Benedictus ja Agnus Dei siirtyvät lähes sellaisenaan requiemiin. Agnus Dein loppu muuttuu muotoon ”…dona eis requiem sempiternam”, anna heille iäinen rauha. Messun pysyvistä osista jäivät pois vain Gloria ja Credo. Jotkut säveltäjät ovat ottaneet nekin sävellykseensä.

Introitus

Requiemin avaussäkeet menevät suoraan asiaan:

Requiem aeternam dona eis, Domine,
et lux perpetua luceat eis. Te decet hymnus, Deus, in Sion et tibi reddetur
votum in Jerusalem. Exaudi orationem meam, ad Te omnis caro veniet. Requiem aeternam.

”Herra, anna heille ikuinen lepo,
ja ainainen valkeus loistakoon heille.
Sinulle, Herra, kuuluu kiitosvirsi Sionissa ja
sinulle täytetään lupaus Jerusalemissa.
Kuule minun rukoukseni, Sinun tykösi tulee kaikki liha.
Anna heille Herra ikuinen lepo.”

Avain- ja otsikkotermeiksi tulevat sanat lepo ja valo, requies ja lux. Ne ovat peräisin 4. Esran kirjasta, joka on yksi Vanhan testamentin apokryfeistä. Niiden asema Raamatun kaanonissa on vaihdellut. Kirjan luvussa 2:34–35 muistutetaan lukijaa:

”Ja siksi sanon sinulle, oi ihminen,
kuule ja ymmärrä, sinun kaitsijasi antaa sinulle iäisen levon;
saat palkintosi Jumalan valtakunnassa jossa iäinen valo paistaa sinulle”.

Lähelle tulevat Myös kirkkoisä Augustinuksen tunnetut sanat:

”Minun sieluni on levoton kunnes se löytää levon Sinussa”.

Jakso ”Te decet hymnus” perustuu Psalmiin 65:2–3:

”Sinua, Jumala, me ylistämme Sionissa!
Me täytämme lupaukset jotka annoimme Sinulle, sillä Sinä kuulet rukoukset.
Sinun luoksesi kaikki ihmiset tulevat”.

Graduaalisäkeet toistavat introituksen, mutta siihen kytkeytyy vakuutus Psalmista 112:7: ”Oikeamielinen muistetaan ikuisesti. Hän ei pelkää pahoja viestejä”

In memoria eterna erit iustus, non mala timebit”.

Tractus on vanha rukous ”Absolve, Domine, animas omnium fidelium defunctorum ab omni vinculo delictorum”. ”Herra, vapauta kaikkien autuaina kuolleiden sielut kaikista synnin siteistä”

Dies irae

Requiemin alku nousee puhtaasti raamatullisista teksteistä. Dies irae tuo mukanaan elementtejä laajemmalta alueelta. Se kuuluu ns. sekvensseihin, joita oli alettu kirjoittaa 800-luvulta lähtien halleluja-ylistyksen laajennuksiksi. Sekvensseistä muodostui vähitellen hengellistä trendirunoutta. Palattiin osittain jo hylättyyn improvisointiin. Sekvenssejä on tunnistettu joidenkin tietojen mukaan yli 5000.

Ajanoloon sekvenssit alettiin nähdä uhkaksi messun yhtenäisyydelle. Persoonallisuus ja paikallisuus sivuutti kokonaisuuden. Trenton konsiili ( 1545–1563) tekikin sitten radikaalin karsinnan, se jätti julkiseen käyttöön vain viisi sekvenssiä. Nämä olivat pääsiäissekvenssi ”Victimae paschali laudes”, helluntai- sekvenssi ”Veni sancte Spiritus”, Vapahtajan ruumiin juhlan sekvenssi ”Lauda Sion Salvatorem”, Marian seitsemän tuskan sekvenssi ”Stabat Mater” ja kuolinmessun sekvenssi ”Dies irae”.

Sekvenssejä oli alettu kääntää ja esittää paikallisilla kielillä. Tästä tuli virike kansankieliseen virteen mutta samalla uhka latinankielen asemalle kultissa.

Dies irae -sekvenssin käännökset olivat usein epätarkkoja, enemmän runoelman parafraaseja. Esim. Sussmayrin Requiem pohjautuu tällaiseen tekstiin. Runoelman luojaksi mainitaan tavallisesti Tuomas Celanolainen (1200-luku). Todennäköisesti fransiskaaniveli on vain runoelman lopullisen muodon stilisoija. Itse aineisto viittaa usealle taholle.

Vanha kirkollinen rukoushuuto ”Libera me, Domine, de morte” sisältää jo runoelman avaintermit. Vihan päivä on tuhon ja onnettomuuden päivä, taivaat ja maa järkkyvät, ihmiset valtaa pelko. Vanhan testamentin profeetta Sefanjalla on myös profetia, jonka voi helposti ajatella Celanolaisen tekstin virikkeeksi:

”Lähellä on Herran suuri päivä,
se lähestyy, kiireesti se rientää.
Se päivä on vihan päivä, hädän ja ahdistuksen päivä,
onnettomuuden ja hävityksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilven ja sumun päivä,
pasuunan äänen ja sotahuudon päivä” (Sefanja 1:14–16).

Uudesta testamentista Dies irae nostaa viimeisen tuomion kuvauksen Matteuksen evankeliumista. Rukoilija pyytää päästä ”Inter oves” eli lampaiden joukkoon Herran oikealle puolelle.

Toisen Pietarin kirjeen kuvat kosmoksen tuhosta ovat värittäneet lopun totaalista luonnetta. ”Mors stubebit et natura” – loppu ei koske vain ihmistä, myös luonto ja personoitu kuolema kohtaavat katastrofin. Erikoislaatuinen on vetoaminen aiempiin profetioihin: ”Teste David cum Sibylla”. Ainakin osa kristityistä on rinnastanut pakanallisen Sibyllan ennustukset Raamatun profetioihin.

Trenton konsiilin päätöksellä hyväksyä Dies irae sielunmessuun kaavaan oli kauaskantoiset seuraukset. Dies irae muodostui jaksoksi, joka aivan erityisesti inspiroi taiteilijoita ja säveltäjiä. Monet, kuten Jean Baptiste Lully, sävelsivätkin vain sekvenssin. Vatikaanin II konsiilin (1962–1965) päätös poistaa Dies irae sielunmessusta tuntuu jotenkin sivuuttavan kuolemaan aina liittyneet syvät kokemukset. Pelko ja suru ovat kuoleman ”liittolaisia” mutta Dies irae ei jätä näitä viimeisiksi sanoiksi. Lopussa on ”Pie Jesu, Domine”!

Offertorium

Offertorium antaa Kristukselle nimen ”Rex Gloria”, Kunnian kuningas. Rukous pyytää Häntä pelastamaan uskovien sielut ”syvyydestä” ja ”kadotuksesta”. Manalasta käytetään kreikkalaisperäistä nimeä ”Tartarus”.

Offertorium nimeää Pyhän Mikaelin, joka voiton lippua kantaen vie uskovat ”pyhään valoon”. Pyhän Mikaelin esikuvia on etsitty jopa Egyptin koptilaisuudesta, siellä oli yleinen kuva Mikaelista, joka punnitsee ihmisten syntejä. Tärkeä on pelastuksen toistuva perustelu ”Quam olim Abrahae promisisti et semini eius”, niin kuin olet luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen. Pelastus kytketään Vanhan testamentin lupauksiin kristillisen perinteen mukaisesti.

Ranskassa sielunmessun Offertoriumista oli käytössä toinenkin versio. François Josep Gossec (1734–1829) käytti monumentaalisessa messussaan (1760) juuri tätä muotoa. Se alkaa jykevästi:

Vado et revertar
aeternitatem pavide conscipio,
sons immutabile tamen contingit iam me apertum
video monimentum

”Lähden enkä palaa,
katson pelolla ikuisuuteen,
järkkymätön kohtalo riistää minut ja
näen jo avoimen haudan”.

Jatkossa kurja ihminen valittaa kohtaloaan ja pelkää joutuvansa juomaan Jumalan vihan maljasta. Tämä Offertorium tuntuu Dies iraen toisinnolta mutta päätyy sen tavoin valoisampaan näkymään. ”Spera in Deo” julistaa toivoa armahtavaan Jumalaan ja luottamusta hänen lupauksiinsa.

Lux aeterna ja Libera me

Lux aeterna toistaa introituksen ajatukset ”ikuisesta valosta”. Libera me -osa sisältyy tavallisesti vain juhlavampiin messuihin. Se on voimakas vetoomus, jotta ihminen pelastuisi ikuisesta kuolemasta ja tuhosta. Täällä on myös viittaus kiirastuleen: ”dum veneris iudicare saeculum per ignem”, kun tulet tuomitsemaan maailman tulen kautta. Jakson päättää kuitenkin rukous ikuisesta valosta ja useissa versioissa ”Kyrie eleison” -rukous.

In Paradisum

Requiemin päätösosa, jota taas ei aina ole käytetty, vetoaa enkeleihin ja marttyyreihin, jotta nämä saattaisivat vainajan pyhään kaupunkiin, Jerusalemiin.

In Paradisum deducant angeli in tuo adventu
suscipiat te martyres et perducante in
civitatem sanctam Jerusalem.
Chorus angelorum te suscipiat et cum Lazare quondam paupere
aeternam habeas requiem.”

1900-luvulta lähtien latinalaiseen tekstiin on liitetty erilaisia hengellisiä ja maallisia tekstejä kunkin teoksen erityisluonteen mukaan. Latinalainen teksti on kuitenkin säilyttänyt asemansa ”oikean” requiemin tunnusmerkkinä.