Idän kristikunnan rakkaat vainajat

Suomessa requiem tunnetaan parhaiten latinalaisessa gregoriaanisessa muodossa ja se koetaan erityisesti katolisena riittinä. Kristikunnan itäinen haarautuma on luonut oman elinvoimaisen ja syvällisen tapansa muistaa poisnukkuneita rakkaita. Suomessa idän ja lännen rajamaana on käytetty molempia versioita. Bysantti oli kauan idän kirkon tärkein keskus. Pohjoiseen levitessään kirkko sai uusia keskuksia kuten Kiova, Moskova ja Pietari. Näihin musiikillinen perinne siirtyi hyvin yhtenäisenä. Musiikin selvä viitekehys oli jumalanpalvelus, idässä liturgia ja lännessä messu.

Idän liturgian keskeinen teema on ihmisäänin lausutut tai lauletut rukoukset. Soittimia kirkoissa ei haluttu käyttää, vain ihminen voi lähestyä rukouksessa Jumalaa, ei eloton soitin. Soittimiin liittyi myös assosiaatioita pakanallisiin menoihin, niiden käyttö olisi ollut ongelmallista jumalanpalveluksessa.

Idän musiikkia leimaa myös tietty asketismi. Kaikki koristeellisuus on tuomittavaa. Yksinkertaiset muodot tukevat tekstiä jonka sanomassa on liturgian ydin. Musiikin voi hyvin rinnastaa ikoneihin. Nehän eivät ole ”taidetta” länsimaisessa mielessä. Ne ovat maalausprosessista asti jumalanpalvelusta jossa yksilön osuus jää yhteisön varjoon. Vasta seurakunnan hyväksynnän ja siunaamisen kautta ikoni täyttää sille asetetun tehtävän Samoin kuin kuva (eikos) on ”ikkuna taivaaseen”, samoin liturgian sanat ja sävelet kohottavat ihmistä kohti jumalallista kirkkautta.

Bysantin kreikkalainen muistojumalanpalvelus

Myös itäisten hautausriittien varhaisvaiheissa syntyi erilaisia variaatioita, joista vähitellen vakiintui laajemmin hyväksyttyjä ja käytettyjä muotoja. Seuraavassa esitelty versio perustuu 1982 Pariisissa toteutettuun ja taltioituun jumalanpalvelukseen. Palvelus on tekijöiden mukaan ensimmäinen varsinaisen ortodoksisen riitin ulkopuolella toteutettu. Taltiointi on osittain livenä ja osittain studiossa tuotettu (Ocora 558580/81, HM 52 2LP)

Jumalanpalveluksen kreikkalainen teksti koostuu useista lähteistä. Kaikkien alkuperää ei voi enää varmuudella jäljittää. Osa on ilmeisesti aivan kirkon alkuajoilta, niiden luonne on hyvin kansanomainen, mukana jopa hiukan naivin sävyisiä rukoushuutoja hädän keskellä. Selvimmin voidaan erottaa omiksi kokonaisuuksiksi

1 Johannes Damaskolainen (675–749)
2. Patriarkka Germanos (1100-luvulla)
3. Raamatullinen aineisto (Ps 119, 1 Tess. 4, Vuorisaarna Matt. 5)

Kolmiyhteisen Jumalan, Vapahtajan ja Marian ylistystä ja avuksihuutamista

Muistopalvelus alkaa patriarkka Germanoksen tekstillä, joka lauletaan kun vainaja saatetaan kirkkoon.

”Anna hänelle lepo
autuaina kuolleiden sielujen joukossa,
Herra”.

Ihmisiä rakastavan Jumalan luona on ikuisen rauhan asuinsija, Jumala yksin on kuolematon. Germanoksen teksti ylistää voimallisesti Pyhää Kolminaisuutta.

”Sinä olet Jumala.
Sinä laskeuduit Helvettiin vapauttamaan vangit kärsimyksistä.
Vain sinä voit lahjoittaa rauhan
palvelijoittesi sieluille”.

Teksti huipentuu Pyhän Marian ylistykseen:

”Puhdas Neitsyt Maria,
Sinä joka synnytit Jumalan,
välitä pelastus hänen kanssaan
palvelijasi sielulle”.

Kun omaiset ovat kokoontuneet katafalkin äärelle lauletaan kolmesti lyhyt rukous:

”Säilyköön hänen nimensä ikuisesti.”

Germanoksen tekstiä seuraa valikoima psalmista 119. Raamatun pisimmästä luvusta on poimittu kolme seitsemän jakeen jaksoa. Luku 7 viittaa luomisen viimeiseen päivään. Psalmi ylistää Jumalan antaman lain hyvyyttä ja ratkaisevaa merkitystä ihmisen vaellukselle maan päällä.

”Siunattu ole Sinä, Herra,
opeta meille käskysi.”

Jokaista jaetta seuraa ylistys ”Halleluja”. Jakso päättyy psalmin jakeisiin 175 ja 176:

”Anna minun elää ja ylistää sinua,
sinun päätöksesi olkoon minun tukenani.
Minä olen kuin eksynyt lammas, etsi minut!
Sinun käskyjäsi minä en unohda”.

Psalmia seuraa ensimmäinen Johannes Damaskolaisen teksti.

Johannes kuuluu kristikunnan suuriin opettajiin. Parhaiten hänet tunnetaan pyhien ikonien puolustajana. 700-luvulla kärjistyi riita ikonien hengellisestä merkityksestä. Vastustajat pitivät kaikkia kuvia tienä epäjumalanpalvelukseen. Kuvat kuuluvat ”maailmaan”, Jumala on Henki toisesta maailmasta. Johannes puolusti kuvia inkarnaatio-opilla. Lihaksi Jeesuksessa tullutta Jumalaa on lupa kuvata aisteihin vetoavalla tavalla. Ikoneja ei palvota vaan niitä kunnioitetaan ”ikkunoina” Jumalan pyhään maailmaan. Liturgia ja sen musiikki ovat samaa juurta. Liturgiassa ihminen kohtaa aistein havaittavassa muodossa Jumalan pyhyyden musiikin ja sanan välityksellä. Ns. ikonoklastisen kiistan voittivat kuvien puolustajat.

”Pyhien joukko on löytänyt elämän lähteen ja
portin Paratiisiin.
Haluan löytää samoin tien
katumuksen kautta.
Olen eksynyt lammas.
Etsi minut, Vapahtaja, pelasta minut.”

Johannes pyytää Jumalaa opettamaan ihmisille hänen käskynsä ja johdattamaan eksyneen Taivaan kaupunkiin. Näin yhdistyvät maallinen elämä ja tavoite ikuisuuteen. Johannes pyytää Jumalaa sulkemaan silmänsä ihmisen synneiltä ja antamaan rauhan pyhien joukossa. Teksti huipentuu jälleen Kolminaisuuden ylistykseen:

”Pyhä on Isä,
jota mikään ei hallitse.
Pyhä on Poika, samaa olemusta.
Pyhä on Pyhä Henki.
Anna valosi paistaa meille
jotka palvomme Sinua.
Säästä meidät ikuiselta tulelta”.

Laajan ylistyksen saa Neitsyt Maria:

”Terve Sinulle, kunnioitettu Neitsyt
joka olet synnyttänyt Jumalan lihassasi pelastukseksi kaikille.
Ylistys Sinulle,
ihmiskunta on löytänyt pelastuksen:
Löytäkäämme Paratiisi, kiitos Sinun, Jumalan äiti,
puhdas ja siunattu”.

Johannesta seuraa jälleen ote Raamatusta, Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Tessalonikan seurakunnalle. Jakso (4:13-17) on klassikko. Siinä Paavali selvittää seurakunnalle kuinka käy niiden jotka kuolevat ennen Kristuksen paluuta. Tätä on ilmeisesti seurakunta apostolilta kysynyt.

”Itse Herra laskeutuu taivaasta
ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan
pasuunan kaikuessa,
ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.
Meidät, jotka olemme vielä elossa,
ja täällä jäljellä,
temmataan sitten pois yhdessä heidän kanssaan pilvissä
yläilmoihin Herraa vastaan,
näin saamme aina olla Herran kanssa”.

Seuraava alkuperältään nimeämätön jakso sisältää lausumia elämän turhuudesta. Saarnaajan kirjan sävyinen jakso päättyy rukoukseen:

”Alkuperäni, perustani,
Sinä olet kokoajani, tekijäni,
Sinä olet halunnut tehdä minusta elävän olennon.
Näkyvästä ja näkymättömästä luonnosta, maasta
olet luonut ruumiini ja sielun olet lahjoittanut minulle
jumalallisessa, elämää luovassa innoituksessa.
Sen tähden, Kristus, lahjoita rauhasi palvelijallesi elävien maassa,
Oikeamielisen Jumalan telttamajassa.”

Johanneksen toinen teksti on viiltävä valitus kuoleman voimasta ja Kristuksessa saavutetun pelastuksen autuudesta.

”Vapahtaja, sinä joka annat elämän veljelle,
joka lähti tästä katoavasta maailmasta huutaen;Kunnia Sinulle!
Minä voihkin ja valitan kuoleman todellisuutta.
Se kauneus jonka loit meihin jumalankuvana
lepää nyt haudassa ilman muotoa, ilman kunniaa, hylättynä.
Mikä ihme, mikä on tämä salaisuus, joka ympäröi meidät?
Miksi meidät on määrätty tuhoon ja kuoleman siteisiin?
Koska on totta, niinkuin kirjoitettu on,
Jumala on ohjannut niin.
Hän joka lahjoittaa rauhan poisnukkuneille.”

”Kuolema, Jumalani, oli kuolemattomuuden lähde.
Siksi, jos Sinä olisit jäänyt hautaan,
Paratiisi ei olisi avautunut.
Näin, Sinä joka ihmisiä rakastat,
anna rauhasi poisnukkuneille.
Puhdas Neitsyt, Sanan kantaja, Jumalan äiti, rukoile tälle poisnukkuneelle armon osallisuutta. ”

Muistopalvelus päättyy jaksoon jonka ytimenä ovat Vuorisaarnan autuaaksi julistukset. Ne on muotoiltu vapaasti ja mukaan on liitetty kuolemaa konkretisoivia lausumia kuten:

”Menkäämme ja katsokaamme hautaan;
ihminen ei ole kuin paljaita luita ja haisevia,
matoisia jäänteitä”.

”Tulkaa, suudelkaamme häntä joka
vielä vähän aikaa sitten oli keskellämme.
Me kaikki sukulaiset ja ystävät, hyvästelkäämme hänet; Rukoilkaa että
Herra antaa hänelle rauhan.”