Monet viime vuosikymmenien uudet sielunmessut ovat pienimuotoisia, enemmän kamarimusiikkia kuin suuria monumentteja. Vyacheslav Artyomovin (s.1940) Requiem kuuluu kuitenkin jälkimmäisiin. Requiem on lähes tunnin mittainen teos joka kätkee sisäänsä kaikki suuren messun elementit.
Suuri ja lähes rajaton on teoksen omistuskin: ”Kauan kärsineen Venäjän marttyyreille”. Lähinnä säveltäjän mielessä on ollut II maailmansota, jossa miljoonat ihmiset uhrattiin sodan alttarille. Aihe vie ilman juonen katkeamista kauas vuosisatojen taakse.
Requiemin yleisilme on tuskainen. Orkesterin pääpaino on diskantissa tavalla jonka vain Pendereckin Threnos voi ylittää. Musiikki varioi kuitenkin hyvin erilaisia sävyjä, niiden tulkinta on paikoin vaikeaa.
Offertorium on messun kulminaatiopiste. Siinä on latinalainen teksti, kuten koko teoksessa. Mutta kuoro laulaa todella syvältä nousevalla vanhalla ortodoksisella teemalla. Kaiken päällä leijuu helvetillinen, levoton, tuskaisesti viiltävä viulujen teema. Läntinen latinalainen teksti on taitavasti kytketty vanhaan perivenäläiseen musiikkiin ja sen päälle on heitetty Stalinin vankileirien saariston ja loputtomien maaorjasukupolvien kärsimykset. Eräs kuulija totesi aivan spontaanisti: ”Tämähän on kuin pyhiinvaellus läpi Helvetin!”
Sanctus (Hosanna) on toinen huipennus, mutta nyt valoisa, kirkas ja ylöspäin suuntautuva kellojen crescendo. Ensin vain muutama pieni läpikuultavan kirkas kello, sitten yhä enemmän kirkkautta ja voimaa; kuulija nousee kellojen mukana kohti ikuista iloa ja riemua.
Artyomovin tapa lähestyä latinalaista messutekstiä ei välttämättä ole uskonnollinen. Enemmän se voi olla yritys tekstin ja musiikin kautta tulkita ihmisyyttä ja sen murskaamista menneisyydessä.
Sanctuksen ja eräitä muita osia uskonnollinen (kristitty) kuulija voi kokea kurottautumisena tuonpuoleiseen. Pimeydestä ylös kirkkauteen katsova näkee enkeleitä, ehkä itsensä Jumalan. Tarkoitus on luoda toivoa.
Libera me ja Paradisum vievät messun päätökseen. Se ei ole suuren kärsimyksen sovitus, vaan elegia ihmisille ja sukupolville joiden kohtaloista musiikki kumpuaa. Viimeiset tahdit synnyttävät muistuman Brittenin War Requiemin päätöksestä ”Requiescant in pace”.
Artyomovin Requiemin kantaesitys kytkeytyy ajallisesti Neuvostoliiton poliittiseen murrokseen. Se oli vallankumouksen jälkeen ensimmäinen suuri kirkkomusiikkiteos, joka sai suoran esityksen valtakunnallisella radiokanavalla. Levytys Melodija SUCD 10-00106 julkaistiin samana vuonna 1989.
(Pentti Kauppi)