Heränneen kansan sielunmessu Jaakko Löytyn tapaan

Jaakko Löytty (s. 1955) kuuluu Suomen luterilaisessa Siionissa sarjaan, jota pohojaalaisittain voisi kutsua ”vähän erikooseksi” ja vähän sivistyneemmin ”aidoksi persoonallisuudeksi”.

Löytty eli varhaisvuotensa Afrikassa, Namibiassa ja Senegalissa. Hän tutustui siellä paikalliseen musiikkiin, otti asian vakavasti ja toimitti jopa virsikirjan paikallisella kielellä. Tästä tuli sitten kaikuja Suomeenkin, kun Löytystä Pekka Simojoen kanssa tuli suomalaisen gospelin uranuurtaja.

Ristiriitaisiakin tunteita herättänyt uusi musiikkisuunta on lyönyt itsensä läpi koko maassa. Kilpailua perinteisen siioninvirsimentaliteetin kanssa on ollut, mutta vanhoilliseksi leimattu herätysliike on osoittanut dynaamisen joustavuutensa. Uudet vaikutteet on sulatettu, eivätkä ne uhkaa vanhaa. ”Armonvilahdukset” eivät sammu uudessakaan musiikissa.

Vaimonsa, kirjailija Kaija Pispan, kanssa kootun levyn Murhehuone (Humblecd 16) alaotsikkona on ”Requiem ihmisenä olemisen vaivaan”. Levy koostuu Pispan ja Löytyn omista kappaleista ja muutamasta tutusta Siionin virrestä uusina sovituksina.

Murhehuoneen ovi avautuu saranat natisten ensimmäiseen osaan ”Sydämeni murhehuone”, joka on puhdas instrumentaaliosa.

Jatko on aitoa körttihenkeä. Herralle tuodaan kiitos tästä päivästä vaikka ”vaikka huonosti suoritin tehtävät sen” (SV 236).

Löytyn ääni taipuu moniin eri sävyihin. Syntisen valitus tuo ääneen M. A. Nummista muistuttavan kireyden. Toisaalla ääni hehkuu rakkautta ja lämpöä. ”Nuku, nuku ruusunnuppu” kehtolaulu on kaunis esimerkki jälkimmäisestä. Samoin raidan 12 ”Lohdutuksen aika”.

Raidan 4 ”Äidin kyyneleet” on ikään kuin köyhän miehen Stabat Mater. Äiti pelkää päästää lastaan pahaan maailmaan. Teksti koskettaa syvältä tämänkin päivän äitiä (ja isää). Säkeet ”turhaan eivät kyyneleet, Marian, lapsen tähden vuotaneet” voidaan tulkita huolen syyksi tai rukouksen täyttymiseksi.

Requiem-teema kuuluu selvimmin kahdessa tutun virren sovituksessa. ”Oi Herra jos mä matkamies maan” katsoo jo ajan loppuun ja sen tuolle puolen (SV 252).

”Oi saanhan joukkoon autuaiden
kans ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran luo armon Herran,
oi saanhan sen.”

Musiikki on päivitetty jazzahtavaksi, mutta hartaus säilyy. Sama kaipaushan oli New Orleansissakin. ”Te murheelliset” on tyyliltään perinteisempi mutta sanomaltaan varmempi:”hän on riemuun nouseva kerran”. Väinö Malmivaaran teksti saa väkevän tulkinnan.

Loppu kertaa alun ”Sydämeni murhehuoneen” mutta nyt lyriikoiden kera. Ahdistuksen asunnosta on päästävä pois, Kristusta rukoillaan ”auringoksi ahdistukseen”. ”Sinulla on siihen valta”. Jälleen ovi aukeaa, saranat narahtavat ja askeleet kulkevat pois – In Paradisum? Oi jospa kerran…

(Pentti Kauppi)

SaveSave

SaveSave