Kaikki länsimaista musiikkia vähänkin tuntevat tietävät kuka on Bach, Haydn, Mozart, Brahms, Beethoven tai Sibelius. He ovat musiikin jättiläisiä, joiden asema tuskin koskaan tulee uhatuksi tulevaisuudessakaan.
Suosioon pääsy on kuitenkin oikullista. Tänään tunnetaan jo melko laajasti nimet Jan Dismas Zelenka ja Marc-Antoine Charpentier, mutta vielä pari vuosikymmentä sitten he olivat melkein tuntemattomia, vaikka olivat eläneet ja kuolleet jo 1600–1700-luvuilla. Molemmat olivat suuria mestareita, jotka kuitenkin omana aikanaan jäivät toisten varjoon: Zelenka J. A. Hassen ja Charpentier Jean Baptiste Lullyn voimakkaiden hahmojen pimentämiksi. Kyse oli hovin ja muiden sponsoreiden suosiosta tai sen puutteesta.
Vasta omana aikanamme mestarit ovat saaneet ansaitsemansa arvostuksen.
Sitten on vielä ryhmä säveltäjiä, jotka kyllä tunnemme, mutta ei niinkään heidän musiikistaan vaan kytkeytymisestään johonkin suurempaan, hyvin tunnettuun hahmoon tai teokseen. Itävaltalaiset Frans Xaver Süssmayr (1766–1803) ja Joseph Eybler (1765–1846) ovat saavuttaneet ”kuolemattomuuden” tultuaan liitetyksi Mozartin Requiemin synty- ja täydennysvaiheisiin. Mutta aivan aiheellisesti voidaan kysyä, onko tämä tulkinta kuitenkin halventavaa vähättelyä, olisiko heillä kuitenkin myös omia ansioita, joilla jäisi musiikin historiaan.
Süssmayrin vaikea elämä
Frans Xaver Süssmayr syntyi Schwanenstadtissa 1766. Äiti kuoli varhain ja Frans jäi alkoholisoituneen isänsä hoitoon. Varsinainen holhooja lienee ollut sisar, mutta isä oli kuoromestari joka antoi pojalle kuitenkin musiikillisen peruskoulutuksen.
Onnenpotku pojalle oli, kun hän pääsi läheisen benediktiiniluostarin musiikkikouluun. Siellä koulua johti Georg von Pasterwitz (1730–1803) jonka johdolla Süssmayr tutustui mm Gluckin oopperoihin. Pasterwitzilla oli läheiset suhteet Wienin musiikkipiireihin. Kun hän lähetti lahjakkaan pojan silloiseen musiikin metropoliin, mukana olivat suositukset, joiden avulla hän tutustui mm itseensä Salieriin ja myöhemmin myös Mozartiin. Työtehtävät liittyivät paikalliseen teatteriin. Süssmayrin teoksia ovat mm ”Mooses, pako Egyptistä” ja ”Der Spiegel von Arkadien”. ”Mooses” epäonnistui, mutta toisella teoksella oli jo hiukan menestystä.
Tuttavuus tai ystävyys Mozartin perheen kanssa oli lyhyt. Säilyneissä Mozartin kirjeissä Süssmayr esiintyy vasta vuonna 1790. Usein lainataan kirjettä, jossa Süssmayria kutsutaan ”idiootiksi”. On kuitenkin epäselvää millaisessa sävyssä arvio on kirjoitettu. Joka tapauksessa hän sai lopulta tehtäväkseen kesken jääneen Requiemin täydennyksen, ja se teki hänestä kuolemattoman.
Mutta myös Süssmayrilla itsellään on Requiem. Siinä on joitain muistumia Mozartista, joten se on syntynyt vuoden 1791 jälkeen. Tarkkaa aikaa ei voida määrittää. Musiikillisesti se on yllättävän valoisa ja kevyt. Se alkaa orkesterijohdannolla, joka tuo mieleen Gluckin Orfeus ja Euridice -oopperan pastoraaliset kohtaukset. Päätösosa on samoin puhdas orkesteriosuus. Sitä ennen on kaksi osaa, joissa Süssmayr tavoittaa requiemin vakavuuden Bachin kaltaisissa koraaleissa.
Teos on tulevaisuuden kannalta muuten vain vähän merkitsevä, mutta yhdessä suhteessa tärkeä – teksti on saksan kielellä. Süssmayr on ensimmäisiä, jotka sävelsivät latinasta käännettyjä tekstejä. Ne eivät olleet suoria käännöksiä vaan eräänlaisia parafraaseja klassisesta latinalaisesta tekstistä. Niiden julkiseen käyttöön tarvittiin itsensä paavin lupa.
Süssmayrin elämä päättyi vain pari vuotta Mozartia vanhempana. 1803 oli kohtalon vuosi. Tammikuun 26. päivänä kuoli säveltäjää jatkuvasti tukenut Georg Pasterwitz, toukokuussa menehtyi sisar Therese äitinsä tapaan tuberkuloosin murtamana. Sama sairaus johti 17.9.1803 Frans Xaverin kuolemaan. Ja jotenkin erikoislaatuista on myös se, että hänet haudattiin Wienin St. Marxin hautausmaan joukkohautaan. Mitään muistomerkkiä ei ole.
Eyblerin Requiem c molli – mestariteos
Vuosi 1803 oli merkittävä myös Eyblerille, mutta myönteisesti.
Joseph Eybler oli syntynyt pikkukylässä lähellä Wieniä, ja pääsi pääkaupunkiin jo varhain. Hän oli Joseph Haydnin etäinen sukulainen, ja ”Papa Haydnin” kautta kulki suora tie kaupungin musiikkipiireihin. Varsinaiseksi opettajakseen hän sai kuuluisan Albrechtsbergerin, mutta yhteydet sukuun olivat myös kiinteät.
Tätä kautta syntyi myös ystävyys Mozartin perheen kanssa. Mozartin Eybleriin kohdistuva arvostus on saanut myös kirjallisen todistuksen, kun Mozart vuonna 1790 antoi Eyblerille suosituksen, jossa ylisti hänen monipuolisia taitojaan ja omistautumistaan musiikille.
Eybler sai vähitellen aseman myös keisarillisessa hovissa, ensin Salierin alaisena ja tämän kuoltua hänen seuraajanaan. Hyvästä maineesta kertoo myös keisarinna Maria Teresian requiem- tilaus 1803 keisari Leopold II:n muistomenoihin.
Requiem c molli on säilynyt, ja se perustuu klassiseen latinalaiseen tekstiin. Sen musiikki viittaa vielä taaksepäin opettaja Albrechtsbergeriin ja Mozartiin, mutta ennakoi voimakkaasti myös tulevaa. Suuri orkesteri ja solistien huomattava osuus antavat teokselle syvyyttä, joka puuttuu Süssmayrin kevyemmästä versiosta.
Dies irae on voimakkaasti ohjelmallinen. Katkeamaton loistavien teemojen sarja Liber scriptus -osasta lähtien aina Lacrimosaan vie musiikkia eteenpäin. Offertoriumissa marssimainen teema sanoille ”Sed signifer Sanctus Michael repraesentet eas in lucem sanctam” tuo väkevästi näyn, kuinka arkkienkeli johtaa joukkonsa kohti pyhää valoa. Päätöksen ”Cum sanctis tuis” on riemullinen visio siitä, kuinka elämä voittaa kuoleman. Sen lomassa kertautuu hillitympänä introituksen rukous ”Requiem aeternam dona eis, Domine”.
Tässä on todella mestariteos. Se on ajankohtaan nähden rohkea ja monipuolisesti ohjelmallinen. Se on antanut virikkeitä muillekin. Kun kuuntelee Franz von Suppén suurta sielunmessua, voi olla jokseenkin vakuuttunut, että hänkin on Eyblerin tuntenut. Niin saman tyyppisiä ovat painotukset varsinkin introituksessa.
Eybler sai tunnustusta jo eläessäänkin. 1835 hänet aateloitiin ja hän sai arvonimen Edler von Eybler. Kahta vuotta aiemmin hänen aktiivinen uransa oli kuitenkin katkennut. Johtaessaan Mozartin Requiemia 1833 Eybler sai vakavan halvauskohtauksen eikä koskaan täysin toipunut. Kuolema vapautti 13 vuotta varjoelämää viettäneen mestarin iäiseen valoon 1846.
Eyblerin musiikki jäi sittemmin lähes kokonaan syrjään, mutta tutustuminen hänen c molli-sielunmessuunsa osoittaa, kuinka valtava persoona on kyseessä. Voi olla että Frans Xavier Süssmayr on säilynyt tunnettuna vain Mozartin viime vaiheiden alaviitteenä mutta Requiemillaan Joseph Eybler ansaitsee myös oman kuolemattomuuden.
Levytyksiä
Frans Xavier Süssmayr, Requiem AVIE AV 0047,2004
Joseph Leopold Eybler, Requiem c molli CPO 999234-2