Eräässä radio-ohjelmassa vuosia sitten haastateltiin äitiä, joka oli antanut tehdä abortin. Hän kertoi, kuinka oli abortin jälkeen kokenut syvää masennusta, ahdistusta ja syyllisyyttä. Lopuksi hän kuitenkin totesi hyvin toiveikkaasti: ”Mutta uskon, että siellä ikuisuudessa hän odottaa minua ja antaa anteeksi”.
Joseph A. Estorninhon (s. 1959) Requiem for the Innocents ja Thomas Fortmannin (s. 1951) Requiem For an unborn Child palauttivat hyvin voimakkaasti tuon haastattelun mieleeni. Voiko elämän ikään kuin ohittaa sitä elämättä? Voiko ikuisuuteen siirtyä koskaan syntymättä? Onko silloin menetetty jotain? Onko ehkä vain säästytty joltain pahalta?
Estorinho katsoo viatonta elämää
Estorninho alkoi säveltää sielunmessua tammikuussa 2001. Lacrimosa valmistui pian, mutta sen jälkeen työ ei edistynyt. Ongelmana oli työ ilman tarkkaa ja tietoista osoitetta. Ystävätkin ehdottelivat kaikenlaista, huonoin oli ehdotus, jonka mukaan hän voisi säveltää requiemin jonkinlaisena harjoituksena tai kokeiluna.
Ratkaisu löytyi toukokuussa tavalla jota kukaan muu on tuskin esittänyt. Aihe tuli rukousvastauksena. Miksi et säveltäisi sielunmessua syntymättömälle elämälle? Ratkaisu oli niin selvä että työ valmistui nopeassa tahdissa.
Teksti noudattaa perinteistä latinalaista linjaa Introituksesta Lux aeternaan. Alku on sävähdyttävä. Kuuluu outoa sykettä, nopeaa ja kiihtyvää. Ne ovat äidin sydänääniä sellaisena kuin kohdussa kehittyvä lapsi ne kuulee. Kun sydämen äänet lakkaavat alkaa musiikki.
Teksti ei sisällä requiemin ulkopuolista aineistoa, säveltäjä ei ryhdy sanallisesti pohtimaan tuon syntymättömän elämän probleemaa. Se jää kuulijalle. Alun sydänäänet antavat siihen voimakkaan kimmokkeen.
Estorninhon toisaalla esittämien ajatusten mukaan tuo kokematta jäänyt elämä kuitenkin on sanan mukaisesti ”innocent”, viaton. Hänen musiikkinsa on paikoittain suorastaan iloista (Hostias) ja yleisluonteeltaan viihteellistä. Hän ei halua nähdä ”viatonta elämää” murheen läpi.
Vastaus ei ole rationaalinen – mikäpä vastaus kuolemaan ja elämään olisi? Estorninho haluaa omistaa sielunmessun kaikille naisille jotka ovat läpikäyneet abortin tai synnyttäneet kuolleen vauvan. ”Requiem etsii sovitusta heidän menetykselleen.”
Fortmannin muutoksen mysteeri
Thomas Fortmannin näkökulma aiheeseen on monitasoisempi. Requiem for an unborn Child katsoo elämää usealta kannalta: lapsen, vanhempien, yhteiskunnan ja ”luomisen”. Jännitteitä ja ristiriitoja riittää. Avaintermi on ”Being to be”. Syntymätön lapsi on, mutta vasta valmistautumassa varsinaiseen olemiseen, elämään. Fortmannin mukaan lapset ovat ”maailman tähtiä”, on selittämätöntä, mistä he ovat tulossa, käsittämätöntä, mihin he ovat menossa.
”Luomisen viisaus uinuu heissä.”
Vanhemmat, perhe lähtevät rakkaudesta, päätyvät matoiseen hautaan.
Yhteiskunta repii jäsenensä: ”Lapsi leikkii kaikessa rauhassa, aidan takana sotilaat valmistautuvat sotaan”.
Mikään ei ole pysyvää, ihmisen teot eivät jää pysyviksi, ei myöskään Luonto – tai Jumala.
Vain yksi pysyy, se on muutos.
Yksilö kuolee, elämää ei voi jakaa.
Vain muutos on ikuista ja ikuista on ”Ykseys muutoksessa”.
Fortmannin teksti ei ratkaise syntymättömän lapsen ongelmaa. Se ei syyllistä eikä puolusta. Aihe kytkeytyy elämään, mitä se on? Ratkaisu jää ristiriitojen, muutoksen ja ikuisuuden hämärään.
Sveitsiläinen Fortmann aloitti rockmuusikkona, muutti Italiaan Toscanaan ja aloitti uudet sävellysopinnot. Dodekafonia, 12-säveltekniikka innosti ja muodosti hänen ilmaisukeinonsa. Requiem heijastaa tätä kautta. Estorninhon viihteellisyydestä ei ole tässä jälkeäkään.
Requiem pyrkii alunperin ratkaisemaan kuoleman ongelman, kristillinen vastaus on rukous, toivo ja In Paradisum. Requiem on näissä teoksissa pantu vastaamaan kysymykseen elämästä, siitä syntymättömästä.
Vastaus on hämärä. Olisiko siinä kuitenkin avainsana tuo ”innocent”?
Estorninhon oma kertomus löytyy osoitteesta www.requiemsurvey.org
Levytykset
Joseph A. Estorninho: Requiem for the Innocents HAVPCD295, 2004
Thomas Fortmann: Requiem for an Unborn Child Divine Art DDA 25047, 2007
(Pentti Kauppi)