Diskofiilin tavoitteena on luonnollisesti kerätä mahdollisimman laaja kokoelma haluamaltaan musiikin alueelta. Samalla ainakin jostain äänitteestä voi tulla kokemus, että nyt löytyi todellinen harvinaisuus! CD-kaudelta tällaisia löytynee harvemmin, sehän on aivan lähihistoriaa, jos historiaa ollenkaan. LP-levystössä tilanne on jo toinen.
Itselleni ensimmäinen todellinen harvinaisuus oli Francois Josef Gossecin (1734–1829) Missa pro Defunctis (1760), jonka ensilevytys löytyi vuosien hakuprosessin jälkeen Missourin Yliopiston tuottamana Amerikasta.
Mieltä kiihottava on erityisesti myös sellainen tallenne, jonka olemassaolosta ei etukäteen tiedä mitään, se vain tulee vastaan etsimättä ja pyytämättä. Näin löytyi Anatole Lepinin (s.1907) Requiem tallinnalaiselta kirpparilta. Odottelin läheisen musiikkiliikkeen avautumista, ja vietin aikaa tutkimalla kirpparin tarjontaa. Eräällä seinustalla lattialla oli pari isoa pahvilaatikkoa täynnä LP-levyjä. Uteliaisuus heräsi. Ja kas vain, levyn etukansi venäläisin tekstein, mutta erotin sanan Requiem, säveltäjän nimi oli muodossa A. Liepins. Requiem on sävelletty uruille, kuorolle ja patarummuille. Levytys on vuodelta 1981(Melodija). Varsinaista kuunteluhittiä ei teoksesta ole tullut. Teos on omistettu kaikille ”maansa vapauden, onnen ja ystävyyden puolesta taistelleille”. Hiukan kolkkoa ja teatraalista musiikkia. Mutta tämä levytys!
Löytämisen juhlaa
Yllätys monella tasolla on Franz von Suppén (1819–1895) suuren sielunmessun (1855) levytysten löytöhistoria. Joskus 1980-luvun puolivälissä osui silmiini Gramophonen sivuilta lontoolaisen liikkeen ilmoitus. Michel G. Thomas tarjosi muun ohella von Suppén Requiemin levytystä. Pidin aluksi ilmoitusta virheellisenä. Voisiko operetin mestarilla olla myös tällainen kirkkomusiikkiteos? Olivatkohan rivit jotenkin ilmoituksessa sekoittuneet? En löytänyt teokselle muutakaan sopivaa tekijää joten lähetin tilauksen Lontooseen.
Ja von Suppén Requiem sieltä tuli, kaksois-LP, mutta ei sekään aivan tavallinen. Tukevat, kuvattomat valkoiset pahvikannet ja etusivulla vain perustekstit: säveltäjä, teos, esittäjät (VOCE 89). Sisältä löytyi kyllä kirjanen, jossa oli hyvä teosesittely mutta kieli huolimatonta, kapellimestarinkin nimi väärin, Vilem Tauksy (po. Tausky). Levytyksen synnystä ei mitään tietoa eikä vuosilukua. Lieneekö levytys piraatti?
You Tubessa on konserttitaltiointi Suppén Requiemista.
1989 Suppén mestariteos sitten levytetään CD-formaatissa (BNL 112774) ja mitä lukeekaan levykannessa: ”Prèmier enregistrement mondial du Requiem de Franz von Suppé”, eli maailman ensilevytys. Eivät tienneet tämän levytyksen julkaisijat LP-taltioinnista! Sen syntyaika selvisi sitten aikoinaan netistä. Sielläkin oli taas vain perustiedot, mutta levytysaika summittainen ”197?”. VOCE 89, olkoon piraatti tai mikä muu, se lienee kuitenkin ”Prèmier enregistrement mondiale”.
Franz von Suppé yllätti sitten vieläkin yhden kerran. Selasin brittiläisen postimyyntiliikkeen nettisivuja. Siellä Presto Classical tarjosi Franz von Suppén teosta Extremum Judicium jota nimitettiin esittelyssä ”Requiem-Oratorioksi”. Nopea nettitilaus toi postista kaksois-CD:n, joka osoittautui taas jättiyllätykseksi ainakin tilaajalle. Jo Requiemin syntyvuonna (1855) säveltäjä oli tehnyt sielunmessusta laajemman version. Hyvä ystävä Otto Johann Prechtler oli kirjoittanut requiem-osiin eräänlaisia johdantorunoja. Sanat ovat uudet mutta myötäilevät perinteisen requiem-tekstin osia. Nämä on sitten kytketty jo aiemmin sävellettyihin requiem-osiin, ja näin on muodostunut uusi kokonaisuus oratorion tapaan.
Teos tässä muodossa oli ollut yli sata vuotta kateissa, mutta nyt se oli löydetty Triestestä. Löytäjät organisoivat uuden esityksen ja levytyksen (CPO 777842-2, 2013). Uusi formaatti laajensi alkuperäisen teoksen kestoltaan lähes kaksinkertaiseksi (n 117 min.). Tämä muoto on uniikki.
Suomalaisilla on ollut mahdollisuus tutustua Franz von Suppén Requiemiin paremmin kuin monilla muilla. Vihdin (ex)kanttori Martti Kilpeläinen on esityttänyt teoksen Suomessa useita kertoja jo 1990-luvulla.
Kevyen musiikin säveltäjä yllättää
Messu on von Suppén ensimmäinen suurimuotoinen teos, orkesterointi vahvaa, useissa osissa orkesterijohdanto. Melodioita riittää jokaiseen osaan. Kevyen musiikin säveltäjän maineessa tunnettu säveltäjä on luonut teoksen, joka aiheensa mukaisesti on luonteeltaan vakava, mutta sitä keventää tuo melodioiden katkeamaton ketju. Agnus Dei -osassa, orkesterin välisoitossa, kuulija voi jo kokea sävyjä tulevasta operettimuusikosta.
Requiem-Oratorio alkaa juhlallisella preludilla, jossa urut ovat alkuperäiseen teokseen nähden uusi tekijä.
Prechtlerin runoilemat osat olivat alunperin saksan kielellä mutta partituurissa ne on käännetty latinaksi, joka ilmeisesti on tarkoitettu varsinaiseksi esityskieleksi. Musiikki poikkeaa uusissa osissa varhaisemmista siinä, että ne ovat resitatiivin tai arioson tyyppisiä, hyvin pelkistettyjä mutta syvällisiä tulkintoja. Koko solistikvartetti ja kuoro ovat mukana myös näissä osissa. Vaikka uusi versio on nimetty ”Extremum Iudicium” (Viimeinen tuomio), se ei varsinaisesti ole mitään kauhun maalailua. Teksti tuo riittävästi esiin lopunajallisen näkökulman.
Franz von Suppé on todella requiemdiskofiilin unelma. Suurta musiikkia ja kiehtovia levytyskiemuroita. Ei pääse pelkkä arki turruttamaan levyjen keräilijää.
Lue lisää diskofiilin requiemlähteistä!
(Pentti Kauppi)