Siirtyminen yksiäänisistä messuista polyfonisiin ei tapahtunut jyrkkänä murroksena. Vielä 1600-luvulla oli tavallista käyttää sielunmessua niin, että osa oli vanhasta perinteestä suoraan lainattua ja vain osa säveltäjän uutta tuotantoa. Varhaisemmat lainaukset saattoivat olla jonkun toisen säveltäjän luomuksia.
Johann Rosenmüllerin (1619–1684) Requiem Missa et motetti pro Defunctis on tällainen ”hajautettu” eri aikoina syntyneiden musiikkikappaleiden yhdistelmä. Kappaleita ei ilmeisesti koskaan aiemmin ole esitetty juuri tällaisena kokoonpanona kuin nyt käsillä olevassa levytyksessä, mutta tuon ajan tapaan se kuitenkin olisi ollut mahdollista.
Teoksen osat ovat:
-
-
-
- Ad Dominum cum tribulater clamavi (Rosenmüllerin musiikki) Psalmeista 119 ja 120
- Introitus; Requiem aeternam (yksiääninen)
- Kyrie (R.)
- Graduale (y.)
- Sinfonia Ottava (R.) Kokonaan instrumentaaliosa
- Tractus; Absolve Domine (y.)
- Dies irae (R.)
- Offertorium; Domine Jesu Christe (y.)
- Miserere (R.) Psalmi 50
- Sanctus, Benedictus (y)
- Communio; Lux aeterna (y.)
- Domine ne in furore tuo (R.) Psalmi 6
- In Paradisum (y)
-
-
Rosenmüllerin itse säveltämistä osista painokkaimmat ovat Kyrie ja Dies irae. Kyrie on aikakauden kauneimpia, solistien ja orkesterin yhteissointi luovat todella syvällisen rukouksen kokemuksen. Musiikki nousee tekstistä. Orkesterissa huomio kiinnittyy säveltäjän ”omaan” soittimeen, pasuunaan, joka luo kirkkaiden äänien taustalle tummemman varjon.
Sinfonia ottava on requiemin alueella jokseenkin uutta. Tiedetään että kadonneessa Monteverdin Cosimo II:n hautajaisiin säveltämässä hautajaismusiikissa (1621) oli jo instrumentaaliosia, mutta yleistä se ei ollut.
Dies irae on laajuudessaan teoksen tärkein osa. Orkesteri saa siinä jo huomattavan merkityksen, mutta esim. Tuba mirum rakentuu ihmisäänen ja urkujen varaan, pasuuna jää vielä pois tuomiopäivän kuvauksesta.
On vahinko, ettei Rosenmüller säveltänyt koko requiemteosta, siitä olisi tullut yksi aikansa suurimpia ja kauneimpia. Nämäkin osat riittävät todistamaan säveltäjän nerokkuuden.
Vankilasta maanpakoon
Rosenmüllerin elämänvaiheet olivat osin kirjavat ja seikkailunomaiset.
Jo nuorena poikana hän oli päässyt apulaiseksi Leipzigin Tuomas-kouluun. 1651 hänestä oli tullut Nikolain kirkon urkuri. Häntä pidettiin suurena lahjakkuutena, jolle suunniteltiin jo Tuomas-kanttorin asemaa heti kun se vapautuisi.
Ajan moraalinormit aiheuttivat kuitenkin Rosenmüllerin uralle aivan uuden suunnan. 1655 hänet muutamien kuoropoikien kanssa paljastettiin homoseksuaaliksi. Seurauksena oli vuosien vankilatuomio.
Vankilasta säveltäjä kuitenkin onnistui pakenemaan, asui jonkin aikaa Hampurissa mutta siirtyi sieltä Italiaan, Venetsiaan. Venetsiassa Rosenmüller vietti yli 20 vuotta ja toimi mm pasuunan soittajana Pyhän Markuksen kirkossa. Venetsian vapaammassa ilmapiirissä avautuivat mahdollisuudet myös säveltämiseen. Rosenmüller yhdisti Saksassa jo oppimansa taidot taitavasti italialaiseen musiikkikulttuuriin.
Maine kiiri kotimaahan
Rosenmüllerin maine kantautui myös takaisin kotimaahan. Weimarin hovista lähetettiin Venetsiaan asiamies hankkimaan pakolaisen partituureja, ja 1673 saksalainen Johann Philip Krieger lähti Italiaan Rosenmüllerin oppilaaksi.
Vielä 1700-luvulla saksalaiset Teleman ja Matheson ylistivät Rosenmüllerin musiikkia. Jo Leipzigissa Heinrich Schütz oli ennustanut, että Rosenmüllerin nimi tulee pian niittämään mainetta ympäri Saksan. Profetia toteutui, vaikka se edellytti kiertotietä Italian kautta.
Elämänsä kaksi viimeistä vuotta Rosenmüller vietti kotimaassaan saatuaan 1682 kutsun Wolfenbüttelin hovin kapellimestariksi.
Levytys
Rosenmüller, Requiem SONY VIVARTE S2K 89470, 2001
(Pentti Kauppi)